Moikka, minä oon Kuuselan Laura ja tällä hetkellä asustelen Mikkelissä.
Olen koko työurani ajan ollut tekemisissä kaikenlaisten ihmisten ja heidän eri elämäntilanteidensa kanssa. Koen itselleni hyvin luontaiseksi auttaa ihmisiä omalla rennon rempseällä tyylilläni, omalla nimelläni. Niin oma, kuin muidenkin seksuaalisuus on aina kiinnostanut minua ja seksuaalisuudesta ja siihen liittyvistä asioista puhuminen on ollut minulle luontevaa. Näin päädyinkin kouluttautumaan seksologian alalle heti sosionomin paperit saatuani. Tämän jälkeen kiinnostukseni ihmismieltä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia kohtaan on vain kasvanut. Kouluttaudunkin koko ajan lisää ja yhdistelen eri koulutuksista saamiani oppeja, jotta saat parhaan mahdollisen avun, minkä tahansa syyn vuoksi pakeilleni oletkaan saapunut.
Seksuaaliterapian maailmasta spesialiteettini ja kiinnostuksenkohteeni suuntautuvat erityisesti neuroerityisten ihmisten suhteisiin ja seksuaalisuuteen (varsinkin ADHD). Myös kommunikointiongelmat, omanlaisen seksuaalisuuden pohdiskelu ja löytäminen ja identiteetin rakentaminen ovat ominta alaani. Erityisosaamista löytyy myös BDSM-, kinky ja fetissiaiheista. Näiden lisäksi myös erityisherkkyydestä ja aistitiedon käsittelyn haasteista minulla on paljon tietoa. Toki myös muiden aihealueiden tiimoilta olet/olette lämpimästi tervetullut
Työskentelytapani on ennakkoluuloton, ratkaisukeskeinen ja tulevaisuuteen suuntaava. Pidän työssäni tärkeänä aitoa kiireetöntä kohtaamista ja sitä että tulet kuulluksi. Lämpö, inhimillisyys, positiivisuus, rentous ja huumorikin näkyvät työskentelyssäni. Sinun ei tarvitse olla kanssani mitään muuta, kuin aidosti olet. Olet itse itsesi paras asiantuntija, ja työskentelyssäni kunnioitan tätä.
Käytän mielelläni psykofyysistä työtapaa, eli mietimme erilaisia kehosta lähteviä viestejä ja niiden merkitystä käsiteltävälle aiheelle. Usein voi olla, että kehon kuuntelun tasolle mentäessä monet ehkä vielä hahmottomat asiat voivat alkaa aueta, ja ymmärrys sen myötä lisääntyä. Keho on viisas viesteineen, kunhan vaan uskalletaan pysähtyä sen äärelle. Minun tarkoitukseni onkin luoda turvallinen tila näiden tulla esiin. Hyvänä esimerkkinä toimii vaikkapa stressin kanssa eläminen. Usein se tuntuu jossakin kohtaa kehoa, ja se muuttaa helposti esimerkiksi hengityksen syvyyttä, rytmiä ja sydämensykettä. Jos ihmisellä on ymmärrys siitä miten stressi oireilee juuri hänen kehossaan, on sen tunnistaminen helpompaa. Tästä olisi hyvä jatkaa työskentelyä esimerkiksi erilaisilla vireystilaa säätelevillä harjoituksilla, kehon rauhoitusmenetelmillä ja sen miettimisellä mikä arjessa laukaisee stressireaktion. Sen jälkeen voisi miettiä keinoja joilla tätä vähennetään, tässäkin viisaan kehon viestejä kuunnellen. Pienin askelin, mutta eteenpäin mennen.
Olen itse ollut tilanteissa, jossa elämä on tuntunut valottomalta, tai siltä että apu olisi paikallaan. Tuolloin minulle on ojennettu käsi, ja minut on autettu ylös kuopasta. Tästä syystä tiedänkin, miten tärkeää on tulla kuulluksi ja nähdyksi. Omana itsenään.
Koulutustaustani
Lähihoitaja
Sosionomi (AMK). Minulla on myös lastentarhanopettajan pätevyys
Neuropsykiatrinen valmentaja
Seksuaalineuvoja
Seksuaaliterapeutti (tällä hetkellä erityistason seksuaaliterapeutin (NACS) auktorisointi käynnissä)
Rentoutusohjaaja
Ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti (sis. psykoterapeuttiset valmiudet)
Psykofyysisen psykoterapian perusteet
Olen käynyt lyhyempiä lisäkoulutuksia mm. jännittäjäryhmien ohjaamisesta, mindfullnessista, psykologisesta joustavuudesta ja green care- toiminnasta.